Deviliin Maailma

Deviliin Maailma

perjantai 29. marraskuuta 2013

T-paita Matto

Tästä piti alun alkaen tulla koiranpipo postaus, mut kuvia selaillessa tuli t-paita maton teko kuvat ensin, joten aihe vaihtui lennossa toiseen. Jospa seuraavaksi sitten olisi sen pipon vuoro.

Aloitetaan!

Leikkaa t-paista kainlosta kainaloon yläosa pois. Tämän jälkeen suikaloi helma, mutta jätä yläosa ehjäksi, elikkä ei läpis asti suikaleiksi

 lähde helmasta leikkaamaan viistoon kohden suikaletta, tee näin koko paidan matkalle. saat pitkän nauhan aikaiseksi


 Keri sopivan mittaisia keriä, ei kannata liian pitkiä keriä tehdä, jotta letittäminen olisi helpompaa


 Sitten alkaa letittäminen. Tavallista lettiä niin pitkään kun vain jaksaa ja mielenkiintoa riittää, tämä on jokaisen ihan oma valinta kuin ison maton tekee, kerät kun loppuu, niin ompelukoneella vain seuraavat kerät kiinni  (siitä ei kuvaa ole)

 Sitten aletaan rullaamaan. Alkusolmun ympärille aloin kierittämään (hevosenhäntä solmu)

                                          ja kierittämään..

                                          ja kierittämään

 Alku kannataa ommella pienellä tikkauksella kiinni ja sen jälkeen ottaa paksumpaa lankaa ja lähteä pystysuoraan joko reunasta keskelle tai keskeltä reunaan suurinpiirtein tasasin välimatkoin ompelemaan mattoa. Sen jälkeen voi raot ommella miten itsestä parhaimmalle tuntuu. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa että kannattaa ommella matto lattialla, itse sain aluksi miltein kulhon tehtyä kun sylissä koitin ommella. Tämä vaiihe on se kaikkein eniten aikaa vievä vaihe

                                                     Valmis!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Operaatio Joulukortti

Eli tässä lupaamani postaus operaatio joulukortti kuvauksista. Ei aina niin helppoa, eikä kaikki menny ihan niinkuin suunnittelin :D

                                       
                                              Näistä eelementeisteåä pitäisi syntyä kuva...




                                               Ainahan kaikki ei meene niinkuin suunnittelee..











 Nyt olisi sitten teidän vuoro lukijat avittaa mua ja kertoa et mikä näistä alla olevista olisi se parhain kuva sukulaisille..

                                                                            1.

                                                                            2.

                                                                               3.

                                                                              4.

5.

torstai 14. marraskuuta 2013

Käsitöitä ja joulua

Taas alkaa olla yhtä jos toista projektis käsillä. En osaa yhteen projektiin keskittyä kunnolla ja saattaa sitä loppuun, ku pitää jo alkaa uutta värkkäämään.

No nyt on jouluahjapupujen tekoa, anopille t-paita maton tekoa ja koirillekkin pitäis alkaa pipoja neulomaan. Itselle ja miehelle villasukat olis kova sana. Myös sytykeruusujen tekoa pitäisi taas harrastaa. Ei vaan vuorkaudessa riitä tunnit tehdä näitä kaikkia kun nuo kullanmurut, varsinkin pienmpi, hieman estää vauhtia.
Joulukorttikuviakin pitäis jossain vaiheessa napsia. Tästä mielenkiintoisesta projektista voisin teille vaikka sitten seuraavaksi kertoilla. Siitä voi tulla järin mielenkiintoinen projekti. Kauhulla odotan ;)

p.s Rakas joulupukki olisin äärimmäisen kiitollinen jos saisin sellaisen taittopatjan joululahjaksi


tiistai 5. marraskuuta 2013

Elämäni koirat

Tosiaankin, omistan 2kpl kääpiöpinsereitä. Ani ja Joa. Ani on 5,5v b&t narttu ja Joa on 4v ruskea streiloitu uros.

Ani, eli miun prinsessa, on hyvin oman arvon tunteva, mieluiten mamman kainalossa turvassa makaava neitonen. Ei juuri lainkaan leiki, ei leluilla tai muiden koirien kanssa. Kevään ensi auringon paiste läntistä tiukasti puolensa pitävä koira. Anissa on paljon hänen isänäidiltä opittuja/perittyjä eleitä ja ilmeitä, päivä päivältä näen Anissa enemmän ka enemmän Chiliä.

Joa, noh, Joa onkin sitten ihan oma tarinansa :) sanotaanko kauniisti näin et Joa oli jossain muualla kun järkeä jaettiin, se on vähän hönö. Ei siis pahalla tavalla, mut Välillä tuntuu et Joa on vähän tyhmä. Paljon virtaa ja energiaa pojassa, loistava agility koira, kunhan mamma vaan jaksaisi harrastaa. Joa on yli-iso (säkä 33-34cm), blondi (siis turkin väri on vaalea, myös silmät ovat vaalean ruskeat) ja kiharakarvainen. Kyllä! Luitte oikein, kiharakarvainen. Nyt vasta sterilisoinnin jälkeen (2,5v) karva pehmennyt ja alkanut pepun päältä ja niskasta

                                                     Joa ja Ani