Kauan sitten minussa,
aavistus jo sinusta.
Silloin tuntemattoman,
tunnen nyt, ja tunnustan.
Sä olit vaara liian suuri kiertää,
ja liian houkuttava ohittaa.
En tiennyt kuinka kaikki voisikaan,
niin palaa, polttaa.
Kaksi niin hehkuvaa,
ja kaunista saa
Kirkkaana loistaa.
Kun tuo auringon päivät,
päällämme ei,
päättyisi koskaan.
Kauan sitten, jotenkin,
tuntematta aavistin.
Että illan harmaassa.
Tulet vastaan, pelotta.
Jos joskus pimeässä yksin seison,
ja liekki sammunut ja kylmä on.
En tiedä voiko sitä eloon saada,
kukaan toinen.
Näin laulaa Johanna Kurkela.. Jotenkin nuo sanat nyt vain osuu ja uppoo ja kovaa.. Elämäämme siis käveli mies joka ei säikähdä tätä sirkusta. Hän vain on... jotain niin täydellistä. Seissyt rinnallani nyt vaikeimmat ajat ja avannut silmäni maailmalle ja menneelle..
Olen onnellinen <3 <3
