Täällä taas!

Vuosi on mennyt sellasella kohinalla eteenpäin etten tiedä mistä alottaisin. Unohtunut niin tämä kirjoittaminenkin

Tosiaan vuosi sitten exä otti ja lähti, sain lasten yksihuoltajuuden. Tammikuussa alkoi lasten hoitaminen tulemaan korvsta ulos ja hain opiskelemaan omaehtoisesti laitoshuoltajaksi. Toukokuun loppuun olin töissä päiväkodissa ja sen jälkeen siirryin siivoushommiin. Sijaisuuksia on riittäänyt ja työkaverit ihan mahtavia. Elokuun lopussa alkoi sitten opiskelu.

Avioerokin on astunut voimaan ja sain tyttönimeni takaisin, samalla lapsetkin vaihtoiat sukunimeä. Lasten isä katosi lasten elämästä puoleksi vuodeksi, ei viestiä, ei soittoa, ei tapaamisia. Onneksi hän kuitenkin palasi takaisin ja lapsilla ol 2 viikon syysloma.

Elämä muutenkin hymyilee. E:n kanssa elämä sujuu ja rakastun häneen joka päivä uudestaan. Näinä päivinä tulee vuosi kun hän käveli elämäämme. Paljon mahtunut vuoteen, mutta silti eteenpäin mennään ja suunnitellaan jo ensi kesän reissuja.

Neidille viimein saatiin diagnoosi monen foniatri käynnin jälkeen. Monimuotoinen kehityshäiriö. Puhe on jäljessä edelleen, jumiutumisia tulee. Mut palon on silti menty eteenpäin. Puhe selkeämpää ja leikkitaidot alkaneet kehittymään. Hodoksi määrättiin 30kertaa puheterpiaa ja keväällä -17 psykologin uusinta arvio eskari vuotta ajatellen. Perheneuvolaan käskettiin myös ottaa yhteyttä, mutta keltollekkin sanoin etten näe sitä tarpeelliseksi, koska kotona on helpompaa, jumiutumiset tulee mm.puheterapiassa ja päiväkodissa. Ryhmä avustajaakin suosittelivat, mut eihän sellaisia tässä kylässä ole tarjota.. Mut näillä mennään mitä tarjolla on

Tässä näin lyhennettynä miun vuosi.

lisää päätöksiä

Tuolla mein neidillä todettiin syksylä 1,5v viivästymä puheessa ja neitokainen on ollut syksystä asti pienryhmässä päiväkodissa. Nyt on tilanne se, että tämä pienryhmä muuttaa uuteen päiväkotiin 1.8 ja päätös siirtyykö neiti mukana pitäisi tehdä 13.2 mennessä.

Toki se palvelisi neitiä, muttei sit tuota hitaasti lämpenevää poikaa joka vasta nyt on alkanut rentoutumaan päiväkodissa.

eli tilanne on että uusi päiväkoti ja pienryhmä palvelisi neitiä ja pojalla olisi taas edessä uuden opettelut. Sit taas tuo tämänhetkinen pk palvelisi poikaa, muttei niinkään neitiä joka joutuisi sitten tavan ryhmään.

Joskus tuntuu että tämä koko elämä pyörii neidin puheenviivästymän ympärillä ja tuo poika jola ei juur ongelmia ole, niin kulkisi sivuvaunussa tuossa mukana. Normi elämä. Mitä se on? Joskus tekisi mieli ajatella tuota poikaakin ja sen parasta

Pitää puhua kelton kanssa että selviäisikö neiti normiryhmässä 2paikkasena vai onko se ihan ehdoton tuo pienryhmä..

ajatukset harhailee tällä hetkellä ristiinrastiin ja tästä kirjoituksesta ei välttämättä juuri saa paljoa selkoa

Päätösten alkuvuosi

Nyt se on sit päätetty et syksylä lähden opiskelemaan uuden ammatin itselleni.

Laitoshuoltajan koulutus kutsuu minua. Ollut nyt hetken aikaa sellainen fiilis et tää 24/7 lastenhoitaminen on melkosen raskasta ja siihen päälle vielä uhmat ja puheterapiat ja viittoma opettelut, ei vaan oikein meinaa virta riittää. Aamulla hoidat omat lapset, viet ne päiväkotiin, sit menen töihin hoitamaan toisten lapsia, haen mat lapset päväkodista ja vietän niiden kanssa illan ja taas sama homma alusta. Hatunnosto niille joiden pääkoppa kestää näitä ruuhkavuosia ja työnä asten hoitoa. Tiedän et laikkareil on kysyntää työrintamalla, joten omaehtoisena opiskeluna ei talouskaan romahda ihan täysin.

Tätä päätöstä en kyllä kadu yhtään. voin sitten myöhemmin palata lastenhoidon pariin jos siivoaminen alkaa kyllästyttämään. Opiskelut omaehtoisena aikuispuolella kestää max.1,5 vuotta, joten nyt on hyvä sauma opiskella uusi ammatti.

Valintoja tehdessä pyörittelin mielessä sosionomin opintoja, mutta päätin että niitä ehdin katselemaan kyllä sitten myöhemminkin. Nyt vaakakupissa painoi oma jaksaminen eniten.